2014/11/06

Henri Helsingissä: se karumpi totuus

Lyhykäisyydessään: mulla ei ole joka päiväisiä kavereita Helsingissä, duunini ei ole unelmaduunia, pimeys masentaa vielä lisää. Toisin sanoen masentaa. Yksin eläminen on kivaa enkä kadu kotoa pois muuttamista, mutta ei uusi kaupunki kuitenkaan yksin helppo ole. Kyllä mä toki tunnen ihmisiä ennen muuttoa ja muuton jälkeen (esim. töistä), mutta eipä mitään kunnon ihmissuhteita ole kuitenkaan syntynyt. Tiistaina oli pääsykokeet Metropoliaan ja toivottavasti pääsen kouluun. Elämäni on kaivannut muutosta jo puolentoista kuukauden ajan ja puoli kuukautta siihen ainakin menee, että tiedän edes jollain tavalla mikä uusi suunta on. Oli miten oli Henri haluaa aloittaa vuoden 2015 täysin uudella tavalla ja sen Henri aikookin tehdä. Onneksi myös sen puolen kuukauden päässä häämöttää paratiisi Bali ja ihana ihminen.

Mikä sitten mättää? Ihmisiin on yllättävän vaikea tutustua. Jos olisi koulussa näkisi päivittäin niitä täysin samoja ihmisiä ja välttämättäkin tulisi luotua suhteita. Purilaisen pyörittämisessä toki ollaan tekemisissä työkavereiden kanssa, mutta on sekin itsenäistä puuhaa loppupeleissä. Olit salissa niin olet yksin, olit kassalla niin olet yksin, olit keittiössä niin mitä luultavammin olet silloinkin yksin. Työkaverit, esimiehet ja asiakkaat ympäröi sua kyllä, mutta kenenkään kanssa et ole kunnolla vaan tekemisissä. Asiakkaille myyt burgereita, esimiehiltä pyydät apua ja työkavereiden kanssa et kerkeä rupatella muusta kuin "laita ranskalaisia, onks sulla kynää, tuleeks tähän suolakurkkuja" koska asiakkaiden tyydyttäminen on tärkeintä. Kaikki on vaan pintapuolista pulinaa. Lukiossa en kauheesti tykännyt ryhmätöistä, mutta nyt jopa kaipaisin niitä. Kiitos lukion on uskallusta höpöttää tuntemattomien ihmisten kanssa eikä tutustumisessa olisi ongelmaa, mutta kun ei ole paikkoja missä tutustua. Baarit ei kiinnosta (varsinkaan yksin koska tulee vaan pahamieli) ja aika kapealla katseella pystyy katsomaan paikkoja missä tutustuisi ihmisiin. Mihin jäi yliopisto ja avoin? Aloitin kyllä maantieteen opinnot avoimessa, mutta aivan liian itsenäistä (lue: yksinäistä). Tykkään olla tekemisissä ihmisten kanssa, joten jotain sellaista mulle jooko. Tykkään olla sosiaalinen ja puhua, mutta en yksikseni kotona tai että ainoa sosialisuuteni päivän aikana kiteytyy kysymyksiin "haluaisitko sinne hampparin väliin juustoa, se maksais 40 senttiä lisää. Syötkö täällä?"

Nyt: äiti oli viikonpäivät Helsingissä mun luona ja lähti tänään ja tänään on sit taas ryvetty yksinäisyydessä. Väsyttää ja kohta nukkumaan koska aamukuudelta kutsuu työt, mutta elämä masentaa tällä hetkellä kyllä. Ehkä ei huomenna enää niin, mutta tänään ei mennä niin iloisin mielin sänkyyn.

4 kommenttia:

  1. ♥ nähdäänkö pian taas, mullakin on vähän yksinäistä välillä.

    VastaaPoista
  2. Nähdään joo!! Mietin aina välillä että pitäis laittaa sulle viestiä, mut sit masennun ja otan sängyn kaveriks viestin laittamisen sijasta...

    VastaaPoista
  3. voi henri! mä voin alkaa sun helsinkikamuks

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti Bali antaa siulle puhtia loppuvuodeksi ja opiskelupaikkakin heruis :---)

    VastaaPoista